Ympäristönsuojelu ja luonnonvarojen säästävä käyttö asetetaan usein vastakkain talouden realiteettien kanssa. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että ne ovat ristiriidassa keskenään. Pitemmällä aikavälillä ympäristö asettaa joka tapauksessa talouden reunaehdot. Se, mikä ei ole ympäristön kannalta kestävää, ei voi pitkällä aikavälillä olla taloudellisesti järkevää.
Ekotehokkuudessa ei ole kyse kulutuksen kieltämisestä tai paluusta menneeseen. Kyse on painopisteen siirtämisestä tuotteista palveluihin ja määrästä laatuun. Tämä tarjoaa yrityksille uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia ja voi parantaa niiden kilpailukykyä.
Ekotehokas tuotanto
Yritykselle tuotannon ekotehostaminen voi olla hyvinkin kannattavaa. Kun raaka-aineita ja energiaa käytetään entistä tehokkaammin, syntyy taloudellista säästöä. Tämä näkökohta on yrityksille entuudestaan itsestään selvä.
Ekotehokkuudessa on kyse materiaalinkäytön tehostamisesta entisestään mm. tuoteinnovaatioiden ja liikeidean uudelleenarvioinnin kautta. Tulevaisuudessa materiaalitehokkuudesta saatava etu saattaa muodostua nykyistäkin merkittävämmäksi, jos kilpailu niukkenevista luonnonvaroista ja luonnonvarojen käytön verotus nostavat raaka-aineiden hintoja.
Yritykset voivat nostaa ekotehokkuuttaan periaatteessa kahdella eri tavalla:
1. vähentämällä tuotantoprosessiensa ja tuotteidensa kuluttamaa materiaali- ja energiamäärää tai
2. muuttamalla liikeideansa entistä ekotehokkaammaksi.
Ensimmäinen vaihtoehto voi tarkoittaa, että vastaava tuote tehdään entistä vähemmistä raaka-aineista. Esimerkiksi jogurttipurkki voidaan valmistaa entistä ohuemmasta muovista tai vaihtaa tuotteen raaka-aine kokonaan toiseen. Jos kyseessä on kestokulutustuote, täytyy samalla varmistaa, ettei muutos heikennä tuotteen laatua, esimerkiksi kestävyyttä. Ekotehokkuus paranee myös, jos tuotantoprosessi ja kuljetukset optimoidaan niin, että energiaa kuluu mahdollisimman vähän. Tällaisilla teknisillä ratkaisuilla on mahdollista kaksin-, jopa viisinkertaistaa tuotannon materiaalitehokkuus.
Vielä merkittävämpi potentiaali on jälkimmäisessä toimintatavassa. Se vaatii syvällisempää toiminnan uudelleenarviointia, mutta tarjoaa samalla uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Yritys voi ryhtyä tarjoamaan asiakkaille tuotteiden lisäksi tai sijasta palvelua.
Ekotehokkaat palvelut
Yritysten ei nykyisen kulutuskulttuurin vallitessa useinkaan kannata valmistaa kestäviä tuotteita. Asiakkaat ovat tottuneet siihen, että tuotteet, esimerkiksi sähkölaitteet, kestävät vain lyhyen aikaa. Ostotilanteessa asiakas ei voi tietää, kestääkö kalliimpi tuote pitempään. Pitkä takuuaika viestii hyvästä laadusta ja kestävyydestä.
Yritys voi ryhtyä vuokraamaan tai liisaamaan valmistamiaan tuotteita tai myymään niihin liittyviä palveluita. Kun yritys vastaa tuotteestaan sen koko elinkaaren ajan, sen kannattaa tehdä tuotteestaan kestävä ja helposti korjattava tai päivitettävä. Itse tuotetta tärkeämmäksi muodostuu sen tarjoama hyöty ja pysyvä asikassuhde.
Joka valmistaa kestäviä tuotteita ja myy niitä, saattaa joutua ennen pitkää konkurssiin. Joka valmistaa kestäviä tuotteita ja vuokraa niitä, tulee rikkaaksi.” (Walter Stahel, sveitsiläinen yrityskonsultti)2
Suhteutettuna kansantuotteeseen materiaalitehokkuus on parantunut Suomessa viime vuosikymmeninä. Merkittävää tehostumista tapahtui jo 1970-luvulla, kun teollisuustuotanto alkoi hyödyntää sivuvirtoja itse prosessissa. 1990-luvulla tietotekniikan kehittyminen lisäsi tehokkuutta1.
Tuotteen materiaali-intensiteetin arvioimiseksi voidaan käyttää MIPS-laskentaa. Sen avulla yritys voi myös selvittää, miten suunnitellut tuotteen tai tuotannon muutokset vaikuttaisivat materiaalitehokkuuteen. MIPS-laskenta on kuitenkin vain yksi väline ympäristövaikutusten hallintaan. Sen rinnalla on edelleen huomioitava esimerkiksi haitallisten aineiden käytön välttäminen ja päästöjen hallinta.
Lisätietoa netissä:
Materiaalitehokkuuden neuvontaprojekti
1 Matka ympäristöyhteiskuntaan. Juha Kuisma, Tilastokeskus (tuotenumero 9454).
2 Ekotehokkuus - Business as Future. Yrityksen ekoteho-opas. Sakari Autio ja Michael Lettenmeier, Teknillinen korkeakoulu, Koulutuskeskus Dipoli 2002.
