|
Ekotehokkuus jätehuollossa
Jätelaitokset voivat vaikuttaa jätteen syntyyn jossakin määrin taloudellisilla ohjauskeinoilla. Yritysten kohdalla tämä lienee helpompaa kuin kotitalouksien, sillä yrityksissä syntyy enemmän jätettä, jolloin sillä on suurempi taloudellinen merkitys. Huomattavasti suurempia, jopa kymmenkertaisia säästöjä syntyy samalla hankintakustannuksissa. Yrityksissä syntyvään jätemäärään päästään usein helpommin käsiksi muuttamalla prosesseja tai yksittäisiä toimintoja. Yritysten jäteneuvonnassa voidaan lajitteluneuvonnan rinnalla nostaa esille materiaalitehokkuuden näkökulma. Materiaalitehokkuutta parantavat toimenpiteet vaativat yrityksen omaa panostusta ja alaan perehtyneen konsultin asiantuntemusta.
Jätelaitokset voivat kehittää kotitalouksille suunnattua jäteneuvontaa kestävää kuluttamista tukevaan suuntaan. Myös jäteneuvonnassa haasteena on siirtyä irrallisista, yksityiskohtaisista ohjeistuksista entistä kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan. Jätteen synnyn ehkäisyyn suuntautuva jäteneuvonta saa uudet näkökulmansa ja mielekkään sisältönsä yhteistyössä nykyisten ja uusien kumppaneiden kanssa. Näitä voivat olla mm. palveluita tarjoavat yritykset, kuluttajajärjestöt ja -viranomaiset, kansalaisjärjestöt, seurakunnat ja kuluttajakäyttäytymistä tutkivat laitokset.
Jätelaitosten oman toiminnan tarkastelu ja kehittäminen on välttämätöntä jo uskottavuudenkin kannalta ennen kuin jätettä tuottaville yrityksille ja kotitalouksille lähdetään asettamaan tavoitteita ja vaatimuksia. Otetaanko jätteen synnyn vähentäminen huomioon omissa toiminnoissa hankinnoista jätekeskuksen taukohuoneeseen? Miten jätelaitokset voisivat kehittää toimintaansa niin, että se edistäisi käyttökelpoisen tavaran talteenottoa ja uudelleenkäyttöä? Millaista yhteistyötä voidaan tehdä paikallisesti ja alueellisesti tällaisen tavoitteen edistämiseksi? Lisätietoa netissä: YTV:n Jätteen synnyn ehkäisystrategia |
| adWise-tietopankki |