Ekotehokkuus
Ekotehokkuudella tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on tuottaa enemmän palvelua ja hyvinvointia vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella. Tällaisessa toiminnassa raaka-aineita, materiaaleja, energiaa ja teknologiaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Ekotehokkuuden toteutumiseen tarvitaan sekä tuotannon että kulutuksen muutoksia.
Ekotehokasta on tuotanto, jossa mahdollisimman vähistä luonnonvaroista saadaan mahdollisimman paljon palveluja ja tuotteita eli hyvinvointia. Ekotehokasta kulutusta taas on esimerkiksi sellainen, kun ostetaan mahdollisimman vähän, mutta laadukasta.
Ekotehokkuudella tarkoitetaan samaa tai lähes samaa kuin materiaalitehokkuudella ja luonnonvaratuottavuudella.
Materiaalitehokkuus
Materiaalitehokkuus on materiaalien käytön vähentämistä, optimoimista ja uudelleen käyttämistä. Materiaalivirta syntyy, kun ihminen ottaa luonnosta aineita ja palauttaa ne käytön jälkeen sinne takaisin. Mitä pienempi tuotteeseen tai palveluun käytettävä materiaalipanos on, sitä tehokkaammin luonnonvaroja käytetään.
Materiaalitehokkuus tarkoittaa samaa tai lähes samaa kuin ekotehokkuus ja jätteiden synnyn ehkäisy. Termiä materiaalitehokkuus käytetään enimmäkseen silloin, kun kysymys on yritysten tuotannon materiaalipanosten käytön ja tuotantoprosessien tehostamisesta. Yritysmaailmassa materiaalitehokkuudella saattaa olla neutraalimpi kaiku kuin ekotehokkuudella ja sen vuoksi yrityksiin kohdistetussa neuvonnassa on suosittu termiä materiaalitehokkuus.
Luonnonvaratuottavuus
Luonnonvaratuottavuus tarkoittaa sitä, että mahdollisimman vähistä luonnonvaroista ja niiden siirroista saadaan aikaiseksi mahdollisimman paljon. Luonnonvaratuottavuudessa keskitytään ekologisten selkäreppujen tarkasteluun.
Vaikka luonnonvaratuottavuus terminä saattaa olla lähimpänä ympäristönsuojelullisia arvoja, sitä käytetään melko vähän. Syynä voi olla esimerkiksi se, että yrityksissä puheet luonnonvaroista, niiden kulutuksesta ja riittävyydestä voidaan kokea liian kaukaisiksi, materiaalien alkulähteisiin liittyviksi asioiksi (Perkonoja 2001)
Kohtuullisuus
Jätteiden syntymistä voidaan ehkäistä lisäämällä luonnonvaratuottavuutta ja edistämällä kohtuullista kulutusta. Luonnonvaratuottavuudessa on kysymys siitä, kuinka vähemmistä luonnonvaroista tuotetaan enemmän hyvinvointia ja kulutuksen kohtuullistamisessa taas kyse on siitä, kuinka tyytyä kohtuulliseen materiaaliseen hyvinvointiin.
Factor-tavoitteet
Factor-tavoitteet perustuvat arvioihin, joiden mukaan maapallon ekosysteemi kestäisi noin puolet nykyisestä kulutustasosta. Toisaalta maapallonlaajuinen hyvinvointi olisi nostettava noin kaksinkertaiseksi, jotta myös kehitysmaiden asukkaat pääsisivät siitä osalliseksi. Kaksinkertainen hyvinvointi täytyisi siis tuottaa puolella nykyisestä kulutustasosta. Tämä tarkoittaisi luonnonvarojen käytön tehostumista nelinkertaisesti, mitä kuvaa tavoite Factor 4.
Koska 80 % luonnonvaroista kulutetaan teollisuusmaissa, on näiden lisättävä ekotehokkuuttaan vielä voimakkaammin, jotta kulutus jakautuisi oikeudenmukaisesti. Tähän perustuu teollisuusmaille asetettu tavoite Factor 10, joka tarkoittaa ekotehokkuuden kasvamista kymmenkertaiseksi. Teollisuusmaiden täytyisi siis kyetä tuottamaan kansalaisilleen riittävä hyvinvointi kymmenesosalla nykyisestä luonnonvarojen kulutuksesta.
Ekotehokkuuteen ja jätteiden synnyn ehkäisyyn liittyviä mittareita
Ekologinen selkäreppu
Ekologinen selkäreppu sisältää ne materiaalipanokset, jotka on otettu luonnosta tuotteen valmistukseen, mutta jotka eivät sisälly itse tuotteeseen. Tuotteen ekologinen selkäreppu sisältää tuotteen piilo- ja sivuvirrat, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa syntyneet kaivosjätteet, valmistuksen yhteydessä kuluneen veden ja kuljettamiseen käytetyn polttoaineen. Ekologiset selkäreput jaetaan viiteen ryhmään, jotka on esitelty seuraavassa. Käytännön tuotekehitystyössä mukaan lasketaan kuitenkin yleensä vain kiinteiden luonnonvarojen selkäreppu, jolloin ilma ja vesi jätetään ottamatta huomioon.
- Elottomat eli abioottiset perusmateriaalit
- kivi, malmi, hiekka, fossiiliset polttoaineet: hiili, maaöljy ja maakaasu, kivi- ja maamassat, joita joudutaan siirtämään raaka-aineiden louhinnassa, myös esimerkiksi rakennusten ja liikenneväylien rakentamisen yhteydessä syntyvät ylijäämämaat - Elolliset perusmateriaalit
- kasvien biomassa eli viljellyt, poimitut, kerätyt tai muuten hyödynnetyt kasvit, myös villieläimet, kalat ja luonnonkasvit, esimerkiksi puut - Maa- ja metsätalouden maamassat
- Maa- ja metsätaloudessa siirtyy maata mekaanisen maanmuokkauksen ja eroosion vuoksi. Maa- ja metsätalouteen liittyvät aine- ja energiavirrat aiheuttavat perustavanlaatuisia ekologisia muutoksia. - Vesi
- Vesi voidaan laskea mukaan silloin, kun sitä otetaan luonnosta teknisin toimenpitein. Tätä on esimerkiksi keinokastelu ja patoaminen. - Ilma tai sen ainesosat
- Ilma voidaan laskea mukaan silloin, kun ihminen käyttää ilmaa aktiivisesti, erottaa siitä kemiallisia osia tai muuttaa ilman kemiallisten osien suhteita. Siirrettyä ilmaa, esimerkiksi ilmastointia ja paineilman käyttöä, ei kuitenkaan lasketa mukaan.
Esimerkkejä ekologisista selkärepuista:
| - appelsiinimehu, 1 l:n tölkki | 25 kg |
| - hammasharja | 1,5 kg |
| - kahvinkeitin | 298 kg |
| - hopeaketju | 20 kg |
| - kultasormus, 5 g | 2000 kg |
| - puuhelmet | 0,5 kg |
Lähde: Simonen, K. 1999, Kuluttaja-lehti 5/1999; 38-39.
Yhden raaka-ainekilon tuottamiseen tarvitaan kiinteitä luonnonvaroja yhteensä:
| - lasi | 1-3 kg |
| - puu | 2-12 kg |
| - paperi ja pahvi | 3-15 kg |
| - muovi | 5-20 kg |
| - puuvilla | 20-160 kg |
| - teräs | 7 kg |
| - alumiini | 61 kg |
| - kupari | 250 kg |
| - kulta | 540 000 kg |
Lähde: Wuppertal-instituutti ja Michael Lettenmeier 2001.
MIPS
MIPS (Material Input Per Service Unit) on ekotehokkuuden mittari, joka on kehitetty Wuppertal-instituutissa.
MI eli kokonaismateriaalipanos saadaan kun sekä tuotteen että sen ekologisen selkärepun paino lasketaan yhteen. MI siis kertoo, kuinka paljon materiaalia on kaiken kaikkiaan tarvittu valmista tuotetta varten.
S on tuotteen tai palvelun kaikkien käyttökertojen eli palvelusuoritteiden summa. Käyttökerta voi olla myös esimerkiksi kuljettu kilometri tai puhdistunut pyykkikilo. Kertakäyttötuotteiden S on yksi eli niiden MIPS on sama kuin niiden koko elinkaaren aikaisten materiaalipanosten summa. Muiden palvelujen tai tuotteiden MIPS saadaan, kun tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana vaatimat materiaalipanokset jaetaan tuotteen tai palvelun kaikilla käyttökerroilla.
Materiaali-intensiteettianalyysiksi (Material Intensity Analysis) kutsutaan raaka-aineiden, tuotteiden, rakennusten, infrastruktuurin tai palvelujen materiaalipanosten (MI) laskemista. MIPS-arvoja voidaan kuitenkin laskea vain lopputuotteille, ei tuotteen raaka- tai apuaineille. MIPS soveltuu myös laitoksille ja yhdyskuntarakenteille.
Tavoitteena on MIPS-arvojen pienentäminen. Näin vähennetään raaka-aineiden kulutusta ja ehkäistään jätteiden syntymistä.
Ekologinen jalanjälki
Ekologinen jalanjälki ilmoittaa, kuinka paljon jonkin alueen asukkaan tarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan maapinta-alaa. Se lasketaan vuositasolla henkeä kohti ja ilmaistaan hehtaareina.
Kunnan, kaupungin tai valtion ekologinen jalanjälki lasketaan alueen asukkaiden jalanjälkien summana, jota verrataan käytössä olevaan tuottavaan maa-alaan. Kaikki kuluttajan tarvitsemat ja käyttämät elintarvikkeet, tavarat ja palvelut muutetaan yhdeksi tunnusluvuksi eli pinta-alaksi.
Ekologisen jalanjäljen avulla voidaan arvioida luonnonvarojen käytön ja päästöjen vaikutuksia luontoon. Menetelmä osoittaa luonnonvarojen kulutuksen suuruusluokan ja kehityssuunnan. Parhaiten se toimii yleisessä, esimerkiksi maailman-, maan- tai kunnanlaajuisessa mittakaavassa.
Maankäyttöä kuluttavina toimintoina laskelmassa otetaan huomioon:
- ravinnontuotanto,
- asuminen,
- liikenne,
- kulutushyödykkeet ja
- palvelut.
Ekologiseen kapasiteettiin lasketaan:
- viljelymaa,
- laitumet,
- metsät,
- rakennettu maa.
Lähde: WWF 2001 / Ekotehokkuus - enemmän vähemmästä. Ympäristöministeriö. 2001.
Tämän sivun teksti pääosin lähteestä: Hanke-ehdotuksia alueellisten ympäristökeskusten jäteneuvontaan, Päivi Blinnikka, Pirkanmaan ympäristökeskus
