Ikuisuuskysymys näyttää olevan, onko kuluttajalla valtaa vaikuttaa ympäristöasioihin. Yhden koulukunnan mukaan kuluttaja on kuningas: tuottajat kyllä tuottavat ja kaupat kauppaavat sitä mitä kuluttajat ymmärtävät vaatia. Toisen koulukunnan mielestä kuluttajia ei juuri kannata valistaa, kun 95 % jätteistä tulee tuotannosta.1
Molemmat ovat oikeassa. Ekotehokasta tarjontaa ei synny ilman kysyntää, eikä ekotehokas kulutus ole mahdollista ilman tarjontaa. Tietoa tarvitsevat niin tuottajat, kauppa kuin kuluttajakin.
Kertakäytöstä kestävyyteen, määrästä laatuun
Tuotteet valmistetaan nykyään entistä lyhytikäisemmiksi. Halpojen trendivaatteiden ei ole tarkoituskaan kestää yhtä sesonkia pitempään. Pari vuotta vanhaan kännykkään ei enää saa uutta laturia. Sähkölaitteiden korjaaminen on usein mahdotonta.
| Sekä tuottajien että kuluttajien kiinnostus kohdistuu enemmän määrään kuin laatuun. Yritykset haluavat myydä asiakkailleen mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Me kuluttajat olemme tottuneet kiivastahtiseen kulutusrytmiin niin, että mielestämme on aivan luonnollista hankkia nopeasti särkyvien laitteiden ja nukkaantuvien neuleiden tilalle yhä uusia. Toimintaamme vaikuttaa myös ostamisesta saatu nautinto. Nautinto vain muuttuu nopeasti harmiksi, jos tuote nuhjaantuu tai rikkoutuu lyhyen käytön jälkeen. |  |
Laatua ja pitkäikäisyyttäkin osataan arvostaa, erityisesti suurempien hankintojen kohdalla. Yhä useampi kuluttaja on tyytymätön tuotteiden laadun heikkenemiseen. Näyttää siltä, että laadun ja hyvän palvelun arvostus on taas lähdössä nousuun. Kuluttajalehden mukaan (2/2003) kestävyys on yksi tärkeimmistä kriteereistä kodinkoneita valittaessa.
Tuotteen ympäristöystävällisyys ja edullisuus nähdään usein toistensa vastakohtina. Kuitenkin usein se, mikä säästää luonnonvaroja ja ympäristöä, säästää lopulta myös kukkaroa. Jo kauan ennen ekotehokkuuden aikaa tunnettiin lentävä lause ”köyhän ei kannata ostaa halpaa”.
Jos puolta halvempi sähkövatkain kestää kaksi vuotta ja kalliimpi kymmenen vuotta, halvempi vatkain tulee 2,5 kertaa kalliimmaksi. Jos ostaa kahden vuoden välein halvan vatkaimen, luonnonvaroja saattaa kulua viisinkertainen määrä verrattuna hyvään vatkaimeen. Sekä ympäristön että oman talouden kannalta on siis pitemmän päälle edullisempaa hankkia laatua. Yllä mainittu lausahdus on ekotehokkuuden ytimessä.
Tavarasta palveluun
Palveluilla voidaan parantaa ekotehokkuutta, jos ne tehostavat tuotteen käyttöä: lisäävät käyttäjämäärää tai pidentävät käyttöikää.
 |
Tehokkaampi käyttö vähentää tarvittavien tuotteiden määrää. Jos esimerkiksi tuhat ihmistä hankkii kotiinsa espressolaitteen ja käyttää sitä kerran kuussa, tarvitaan tuhat laitetta. Jos taas samat ihmiset kävisivät kahvilassa juomassa espressoa, tarvitaan yksi laite, joka on jatkuvasti tehokkaassa käytössä. Kovassa käytössä oleva kahvilan laite kestää todennäköisesti vähemmän aikaa kuin käyttämättömänä seisovat kotilaitteet, mutta käyttöikänsä aikana sillä keitetään monituhatkertainen määrä kahvia. |
Sähkölaitteiden, kenkien ja monien muiden käyttöesineiden ikää jatkavat myös eri alojen huolto- ja korjauspalvelut. Palveluiden kannattavuutta ja saatavuutta nakertaa työn korkea verotus.
Yltäkylläisyydestä kohtuuteen
Ekotehokkuuteen liittyy myös kohtuus. Ekotehokkaidenkin tuotteiden valmistus, kuljetus ja käyttö rasittavat ympäristöä.
Meillä kuluttajilla on mahdollisuus toimia ekotehokkaasti esimerkiksi valitsemalla pitkäikäisiä tuotteita ja käyttämällä niitä pitkään ja tehokkaasti, suosimalla palveluita ja nauttimalla immateriaalisista iloista.
Omistamisen onni - Eva Heiskanen
Miten myydä kohtuutta kuluttajalle? - Mika Niiniranta
Missä kulkee kohtuuden kultainen keskitie? - Asta Kuosmanen, Teija Jerkku
Millainen on ekologinen jalanjälkesi? Puristaako kenkä? - Asta Kuosmanen
Kodinkoneen kestävyys on monesta kiinni - Kuluttajalehti 2/2003
Ekotehokasta kulutusta - esimerkkejä toimintatavoista - Karita Mäki
Kohtuullisen kuluttajan valintoja - Riitta-Liisa Hahtala
Kertakäyttöastiat (pakina) - Riitta-Liisa Hahtala
1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2005. Ympäristöministeriö 1998.
